perjantai 19. joulukuuta 2014

Lämmin kiitos lahjoittajille ja ahkerille kutojille!

16 ihanaa sukkaparia saapui palvelutalo Erkkilään.

Paketoimme ne ja annamme aattona lahjaksi asukkaille :-)



sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Onha se niin Perinkonua!


 Kolmas adventtisunnuntai. Ilmassa on jo jouluntuntua, kun maakin saatiin vihdoin valkoiseksi.


Perinkonut kuoro kävi esittämässä kauniita joululauluja asukkaillemme.

perjantai 12. joulukuuta 2014

Lucia-kulkea kävi piristämässä synkeän harmaata perjantaipäiväämme!

Lucia-kulkueen tytöt lauloivat kauniisti ja kirkkaasti.
Asukkaat liikuttuivat kyyneliin asti.

Kitaransoitto oli mukavan kuuloista.
 

Niin nättejä nuoria tyttöjä!

Pehmolelujen marssi Erkkilään

Sydämmelliset kiitokset asukkaiden puolesta pehmolelujen lahjoittajille <3

t.Minna Honkala

Elma löysi heti itselleen uuden ystävän.


Mustikoiden tiimi sai itselleen maskotin kaikkien asukkaiden ihailtavaksi.


Uutta ystävää odotellessa.


Asukkaat pääsevät itse valitsemaan mieleisensä pehmokaverin.






torstai 11. joulukuuta 2014

Lions ladyjen jouluinen lahjoitus Erkkilän asukkaille

Kiitän Erkkilän asukkaiden puolesta Orimattilan Lions Clubin vierailusta ja jouluisesta ohjelmasta, joulupukki oli iloinen yllätys :-)



terveisin:vastaava sairaanhoitaja Minna Honkala











tiistai 9. joulukuuta 2014

5.12.2014 Eija ja Hannu Korhosen musiikkiesitys

Kiitos Erkkilän asukkaitten puolesta ihanasta musiikkiesityksestä.
t.vastaava sairaanhoitaja Minna Honkala

 
 
 






keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Omaisneuvosto / omaisten ideoinnit




Eilen leivottiin pipareita

Kyselemme, että olisiko omaisilla halua perustaa Erkkilään omaisneuvosto´?

Neuvoston tarkoituksena olisi parantaa yhteistyötä eri toimijoiden kanssa ja saada uusia ideoita ja ajatuksia asukkaiden viriketoimintaan ja erilaisiin tapahtumiin.

Muutenkin otamme teidän omaisten ajatuksia ja ehdotuksia mielellämme vastaan vaikka nimettömänä potilaatikkoomme. Haluaisitteko esimerkiksi ensi vuonna omaisten illan jonkun teeman puitteissa tai koulutustilaisuuden muistisairaan kohtaamisesta jne? Kaikki ideat ovat tervetulleita !


Ottakaa yhteyttä:
Minna Honkala, P.044-729 7583
minna.honkala@phsotey.fi

maanantai 1. joulukuuta 2014

Askartelua ja yllätysvieras

Tänään meillä oli sosionomiopiskelijoita toiminnaohjausta harjoittelemassa. Ohjelmassa oli jouluisten ovikranssien askartelua ja Marko-ponin vierailu iltapäivällä.

Helena ja Onni miettivät yhdessä millainen koriste olisi mukava.

Eila keskittyy nauhan pujottamiseen.

Mirjam ja Taimi askartelun tuoksinassa.



Tämän päivän askartelun tuloksia:









 
 
 
 
 
Marko-poni ihastutti asukkaita vierailullaan.
 
 
 


Erkki tarjoaa ponille näkkileipää

Eila oli haltioissaan ponin näkemisestä.

Onni tervehtii ponia rapsutuksilla.

Eeva tarjoaa ponille porkkanaa.
 
 

Puurojuhla

Sunnuntaina vietimme puurojuhlaa yhdessä omaisten ja läheisten kanssa.
 
Tarjolla oli riisipuuron lisäksi glögiä ja pipareita.

 


 

Naiskuoro esiintyi kaikissa päiväsaleissa. Esitystä kuunnellessa oli hyvä

virittäytyä joulun tunnelmaan.



 



 


Eeva nauttii tunnelmasta yhdessä tyttäriensä kanssa.




Maila, Seppo ja Elma joulupuurolla.

Armi viihtyi tyttären kanssa joululauluja kuunnellen.

Erkki oli pukeutunut juhlavasti tummaan pukuun.

Matti ja Irja syömässä joulupuuroa kynttilänvalossa.

Mirjam tunnelmoi yhdessä läheisensä kanssa.


Helka oli pukeutunut juhlan kunniaksi kauniiseen joulunpunaiseen paitaan.


Frans tyttärensä kanssa glögillä.


Myös Martti vaimoineen olivat virittäytyneet juhlatunnelmaan.


 
Elma nauttii rauhallisesta joulutunnelmasta.
 

Hei! Olemme siirtyneet facebook sivuille, jotka löytyvät sivulta  https://www.facebook.com/Phhyky-palvelutalo-Erkkil%C3%A4-92786583401226...