lauantai 24. joulukuuta 2016

Rauhallista Joulua

ja palaan muistojen lapsuuteen,
jolloin Joulu oli sadun ihmemaa
ja kaikki siinä kuin unelmaa.
 
Vaikka aika oli köyhä ja puutteellinen,
oli joulun tunnelma täydellinen.
Jostain äiti herkut taikoi ja loi
ne tyhjästä leipoen pöytään toi.
 
Tuoksui rakas kotimme kanelilta,
joulukuusen oksilta, omenilta,
joulupuuronkin aromi ihanalta,
kun se leijaili sieraimiin kannen alta.
 
Kunpa tunteet lapsuuden saisi takaisin
ne lapsenlapsille muistoiksi jakaisin.
Kaiken lämmön, hellyyden, rakkauden
soisin aarteeksi tulevien polvien.
Birgit Ahokas





Suvi Teräsniska: Taivas sylissäni

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Muistikorttien katselua

Armi, Terttu ja Helka muistelevat menneitä aikoja.

Armi tutkii tarkasti, mitä kuvassa mahtaa olla.

torstai 27. lokakuuta 2016

Asukkaat tutustuivat tabletin käyttöön

Tabletti on otettu innolla käyttöön. Erkkilän väki on kähnyt virtuaalisella metsäkävelyllä, ihastellut musiikkivideoita ja kuunnellut innolla Markus sedän satutuntia.

Elma tykkää katsella musiikkivideoita.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Ulkoilua syksysäässä

Arvo ja Martti Käkelänraitilla



Kauniita syksyn lehtiä.



Elma, Tauno ja Kerttu nauttivat syksyisestä päivästä. Uusissa topatuissa ulkoilupusseissa on lämmin ulkoilla.

torstai 13. lokakuuta 2016

Asukaskuoro harjoittelee

 
Kuoronjohtaja Oksana
Kuorolaiset Terttu, Sinikka, Eila, Helka, Elma, Taimi ja Päivikki laulelemassa Oksanan johdolla.
 


torstai 6. lokakuuta 2016

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Helluntaiseurakunnasta vieraita

 Asukkaat kokoontuivat kuuntelemaan kaunista laulua; kuulimme mm. Uralin pihlajan, Miljoona ruusua. Laulujen lomassa Oksana ja hänen äitinsä kertoivat Ukrainasta ja Anneli puhui vanhusten tärkeästä asemasta yhteiskunnassa.









tiistai 4. lokakuuta 2016

Bingoa




 Lähihoitaja opiskelijat Oona ja Kristiina vetivät iltapäivän ohjelmana bingon Bingon peluuta on toivottukin usean asukkaan toimesta toivomuspuusta.



Eila keskittyy numeroiden tarkistamiseen.

Helkalla on peli hyvällä mallilla.

Aira ja bingovoitot

Martti TET-oppilaan kanssa ulkoilemaan lähdössä.



Hei! Olemme siirtyneet facebook sivuille, jotka löytyvät sivulta  https://www.facebook.com/Phhyky-palvelutalo-Erkkil%C3%A4-92786583401226...